Usein kysyttyä
1. Mitä tarkoitetaan kiertotalous sisustamisella?
-Kiertotalous
sisustamisella tarkoitetaan kalusteiden, sisustusesineiden,
valaisimien, sisustustekstiilien ja tavaroiden uudelleenkäyttöä
asiakkaan sisustusmuutoksissa ja sisustusuudistuksissa. Nämä voivat löytyä asiakkaalta jo
valmiina ja/tai tarvittavat lisäykset voidaan hankkia esimerkiksi second
hand liikkeestä tai tuttavapiiristä lahjoitettuina. Kiertotalous sisustamisella pyritään pidentämään
kaikkien sisustustuotteiden käyttöikää, jotta luonnonvaroja säästyy, uuden ostamista minimoidaan ja ihmisinä sisäistäisimme paremmin
kestävämpiä valintoja kulutuksen suhteen sekä sisäistäisimme hitaamman elämäntyylin osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointiamme. Kiertotalous sisustamisen kautta pääset myös vahvistamaan yhteenkuuluvuutta ja auttamaan edistämään kiertotaloutta myös korjattavien tuotteiden myötä käyttämällä hyödyksi erilaisia käsityötaitureiden palveluita. Circle-creative interior sisustaa asiakasta kuunnellen ja ymmärtäen, jotta lopputuloksesta tulee toimiva,
kaunis ja asiakkaan toiveiden mukainen. Kiertotalous sisustamisen kautta saat raikkaan, oman näköisen ja harmonisen sisustuksen.
2. Miksi Circle-creative interior tarjoaa vain niin sanottua kevyttä sisustussuunnittelua eikä tee 3D suunnittelumalleja asiakkailleen?
-Yritys
pyrkii tekemään sisustusmuutoksissa suunnitelmia ja toteutuksia, jotka
ovat helposti muutettavissa ja ,jotka eivät vaadi pitkiä
suunnitteluprosesseja, isoa budjettia, isoja remontteja tai suurempaa
vaivannäköä asiakkaalta. Tällä tavalla luodaan entistä useammalle
asiakkaalle parempi mahdollisuus saada sisustusmuutoksia toteutettua kun
asiakkaalta säästyy aikaa ja rahaa. Circle-creative interior haluaa antaa
mahdollisuuden erilaisille asiakkaille saada kotiinsa, mökilleen,
yrityksensä tiloihin jne. kaunista ja toimivaa sisustusta, joka
mahdollistaa parempaa fiilistä myös muihin asioihin. Kevyt
sisustussuunnitelma voi sisältää esimerkiksi muutoskohteelle ehdotukset:
väreistä, materiaaleista, kalusteiden uudelleenjärjestelystä ja
esimerkkejä tuotehankinnoista, jotka Circle-creative interior hoitaa asiakkaan puolesta. Lisäksi Circle-creative interior käyttää asiakkaan
suunnitelmaan Pinterestiä lisäapuna inspiraatiokuvissa ja oikean sisustustunnelman löytämiseksi asiakkaan toiveiden pohjalta. Projektin sisältö sovitaan erikseen jokaisen asiakkaan kanssa ja projektin lähtökohdat huomioiden, joten kirjalliset dokumentit, eli esim. inspiraatiokuvat ja suunnitelmat ovat jokaiselle asiakkaalle räätälöityjä.
3. Mitä jos sisustusmuutosten jälkeen minulta jää ylimääräistä sisustustavaraa tai kalusteita, joita en halua tai pysty säilyttämään?
4. Millä alueilla Circle-creative interior toteuttaa sisustusmuutoksia? Onko sisustusapua saatavissa etänä?
5. Miten tiedän mikä Circle-creative interiorin sisustuspalveluista on omaan projektiin sopivin?
-Circle-creative interior ja kiertotalous sisustaminen sopii monenlaiseen projektiin ja kohteeseen, ,mutta mikäli olet epävarma minkälainen palvelupaketti olisi juuri sinun sisustuskohteeseen
sopivin, voit ottaa yhteyttä Circle-creative interioriin ja tiedustella lisää palveluista ja yrityksen osaamisen sopivuudesta sinun projektiisi.
Circle-creative interior tarjoaa halutessasi myös maksuttoman kartoituskeskustelun, jonka aikana käydään sisustustarpeesi läpi ja
katsotaan millä tavoin Circle-creative interior voi juuri sinulle olla
sisustusapuna. Ota rohkeasti yhteyttä lomakkeella tai sähköpostitse circlecreativeinterior@gmail.com
Onko sinulla jotain muuta kysyttävää?